| |
|
Majalle hankitaan erilaisia leluja,
pelejä, toimintavälineitä ja
laitteita,
joista voi olla
vammaisille lapsille ja
nuorille hyötyä - ja iloa.
Vehkeitä voi tulla kokeilemaan
ja käyttämään
Majalle,
sillä ne ovat vammaisperheiden
yhteisessä käytössä.
Majan vehkeet voivat toimia
perheen ostopäätöksen tukena
- monet vehkeistä ovat arvokkaita, jolloin on hyvä
etukäteen tietää,
että vehje todella toimii oman
lapsen kanssa.
Kiitämme lahjoittajaa!
Tämä uusia ulottuvuuksia
mahdollistava musiikkilaite
on voitu hankkia Majalle
British Women Associationin
antaman lahjoituksen turvin.
|
|
 |
|
Soundbeam on laite, jonka lähettämä ultraäänisäde rekisteröi kehon liikkeen suuntaa ja nopeutta. Laite kääntää liikkeen musiikin kielelle, jolloin syntetisaattori soittaa liikkeen ohjaamana musiikkia.
Vapaasti suomennettuna Soundbeam voisi olla "äänisäde".
Englannissa, Soundbeamin kotimaassa, Soundbeamia käytetään sekä lasten että vanhusten terapiassa ja erityiskoulujen musiikkikasvatuksessa, mm. opettajien, musiikkiterapeuttien, toimintaterapeuttien ja fysioterapeuttien toimesta.
Mitä Soundbeamilla voi tehdä?
| |
- Soundbeamin ultraäänisäteen voi säätää pieneksi, jolloin sen avulla musiikkia voi tuottaa äärimmäisen pienelläkin liikkeellä, esimerkiksi sormen tai pään liikahduksilla
- Säteen voi säätää suureksi, jolloin musiikin tuottamiseen voi käyttää koko kehon liikettä, tanssia!
- Soundbeamin tuottamaa ääntä voi käyttää motivaationa oman liikkeen tuottamiselle
- motivaationa vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon
- Soundbeamia voi käyttää yhtenä instrumenttina bändissä, jos lihasvoima tai koordinaation tarkkuus ei riitä soittimen hallintaan
- Syntetisaattorin avulla Soundbeamilla voi tuottaa lähes millaista musiikkia vaan!
- Soundbeam-laitteen voi halutessaan asentaa ohjaamaan myös vaikkapa valoja
- Soundbeamiin voi myös liittää painikkeita.
|
Soundbeam on Majalla kaikkien halukkaiden käytettävissä, jotta mahdollisimman moni lapsi voisi nauttia sen tuomasta ilosta ja hyödystä. Mutta jotta laitetta voisi käyttää, tarvitaan hieman opastusta! Ota yhteys Jaatisen henkilökuntaan ja sovi käyttöopastuksesta.
Majan Soundbeamin varustukseen kuuluu tällä hetkellä yksi ultraäänisäde, jolla musiikkia voi "tuottaa".
Lisää tietoa Soundbeamista löytyy sivulta www.soundbeam.co.uk
Hyvää matkaa Soundbeamin ihmeelliseen maailmaan!
Tämä uusia ulottuvuuksia mahdollistava musiikkilaite on voitu hankkia Majalle kaikkien vammaisperheiden yhteiseen käyttöön British Women Associationin antaman lahjoituksen turvin.
|
| |
|
| |
|
|
|
| |
|
©Copyright Jaatinen 2004 - sivu päivitetty 3.7.2008 - webmaster@jaatinen.info - etusivulle: www.jaatinen.info |
|
|