Maja on mainio paikka kokoontua ja järjestää tilaisuuksia, vaikka lapsen syntymäpäiväjuhlat.


Majalla toimii myös

 


 

   

Jaatisen monitoimitila Majalla on
kaikkien vammaisperheiden
omaa tilaa.



Mikä on Maja?

Maja on vammaisperheiden kohtauspaikka ja yhteinen olohuone.

Majaan vammaisperheen on helppo tulla, koska siellä voi olla kuin kotonaan. Vammaisperheet voivat lunastaa oman avaimen, jolla Majalle voi tulla silloin kun se lapselle ja perheelle parhaiten sopii.
 

Majaan voi vaikka sopia treffit ystävien kanssa ja oleskella - tai tehdä jotain kivaa yhdessä.

Majassa on mahdollisuus järjestää juuri sellaista ohjelmaa, jota lapset ja heidän perheensä haluavat. Kerhoja, kursseja, tapahtumia, tansseja - ohjelmaa laidasta laitaan.

Majan tiloja voi varata vammaisperheille suunnattuihin yksityistilaisuuksiin. Vammaisperheet vaikkapa lapsen synttärijuhliin ja vammaisjärjestöt esimerkiksi omiin kokoontumisiinsa.

Majalle kootaan yhdessä erilaisia leluja ja toimintavälineitä lasten iloksi ja hyödyksi. Majalla välineet ovat kaikkien vammaisperheiden saatavilla, kokeiltavana ja käytettävissä. Majalla toimii myös toimintavälineiden vuokraamo Kenguru.

Maja, sen toiminta ja välineet muotoutuvat kaikkien jaatisperheiden yhteistyöllä, juuri niin kuin Majan tunnuslaulussa* lauletaan:

Maja pitää saada,
Maja täytyy rakentaa.
Siispä naulaamaan,
vasaralla naulaamaan,
siispä naulaamaan
sopivaa puutavaraa...

Fröbeleiden "Maja" sopii erityisen hyvin tunnusmusiikiksemme, sillä Majaa rakennamme kaikki yhdessä yhteiseksi paikaksemme. Maja ei rakentamalla koskaan tule valmiiksi, vaikka koko ajan hauskemmaksi ja paremmaksi!

*"Maja", san. ja säv. Fröbelin Palikat, julkaistu Fröbelin Palikoiden ja Suomen Mediamusiikki Oy:n luvalla.

Tervetuloa mukaan rakentamaan Majaa!

   
       
    ©Copyright Jaatinen 2004 - sivu päivitetty 3.7.2008 - webmaster@jaatinen.info - etusivulle: www.jaatinen.info