Majalla toimii oma"House Band" - eli bändikerho yli 10-vuotiaille vammaisille lapsille/nuorille ilman diagnoosi tai kuntarajoja.
Bändikerholaisen ei tarvitse osata soittaa mitään instrumenttia, toki oman soittimen saa ottaa mukaan. Bändikerhon tarkoituksena on yhdessä iloita meille kaikille yhteisen kielen - musiikin - välityksellä.
Mutta bändikerhossa opiskellaan oikeasti orkesterisoittimien perustekniikkaa, yhdessä soittamista, vuorovaikutteista soittamista ja improvisaatiota opastaen jokaista bändiläistä yksilöllisesti tämän omista tarpeista lähtien. Bändissä musisointi myös edistää ryhmässä toimimisen taitoja ja tarjoaa mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen ja tunteiden ilmaisuun musiikin keinoin.
Jotta tämä kaikki olisi mahdollista, paikalla on kaksi muusikkoa ohjaamassa. Jos lapsi/nuori tarvitsee lisäksi oman avustajan toimiakseen ryhmässä, tulkaa oman avustajan kanssa. Jos avustajaa ei ole, vaikka tarvittaisiin, voimme auttaa etsimisessä.
Keväällä 2010 Majan House Band teki äänilevyn.
Syksyn 2010 Majan House Band -treenit keskiviikkoisin
- Ryhmä 1 klo 18.00-18.45, ryhmä 2 klo 19.00-19.45
- 8.9. - 1.12.2010, yhteensä 12 kertaa
- huom! ei treenejä syyslomaviikolla eli 13.10.2010
| |
Majan Houde Bandin mainiot ohjaajat: |
| |
|
|
 |
|
Aki Mönkkönen, muusikko, toimintaterapeutti AMK. Erityisryhmien musiikkikasvatusopintoja, rumpuopintoja vuodesta 1996. Pääsoittimet laulu, kitara, perkussiosoittimet (afro ja afrokuuba). Toiminut Jaatisen kanssa yhteistyössä erilaisissa musiikkiprojekteissa vuodesta 2002.
|
| |
|
|
 |
|
Teemu Halmkrona, muusikko, pianisti (AMK), säveltäjä. Kokemusta musiikkiopetuksesta peruskoulussa ja kehitysvammaisten ryhmille. Mukana jaatistouhuissa v. 2007 alusta. |
Lisätietoja ja ilmoittautumiset ottaa vastaan Jaatinen.
|